Kirjoitettu

Ajatko mopolla moottoritiellä?

Olen katsellut siivousalaa useasta eri näkökulmasta 30 vuoden ajan. Noiden vuosien aikana olen siivonnut mm. hotelleissa, ravintoloissa, kodeissa, uimahalleissa, tuotantolaitoksissa ja kuntosaleilla. Voisin jopa sanoa että olen nähnyt niin paljon ettei mikään minua enää hetkauta.

On kuitenkin yksi asia, joka saa minut suuttumaan. Se on se kun kuulen tai näen kuinka osa siivousliikkeistä käyttävät häikäilemättömästi työntekijöitä hyväkseen. Ja asiakkaat ostavat heiltä palvelua tajuamatta lainkaan minkälaista koneistoa tukevat.

Suomalaiset uskovat edelleen, että mitä isompi firma sitä parempi palvelu. Tämän uskomuksen voit heittää roskakoriin! Sosialismin aika on mennyt tässä maassa. Eikä yksikään yritys harrasta hyväntekeväisyyttä.

Siivousalalla yritykset voidaan erotella aika raa´alla kädellä. On Osasto A eli reilun pelin pelaajat ja sitten Osasto B, joille oma suu on lähempänä kuin kontin suu.

Myyjät myy – siivoojat siivoaa

Kun asiakasyritys tilaa siivouspalvelun siivousliikkeeltä ei työntekijä eli siivooja ole se, jota kuunneltaisiin sopimuksen teko hetkellä. Siivousliike lähettää asiakkaan juttusille myyyntihommat handlaavan yrityksen edustajan. Hän käy myymässä ja mitoittamassa palvelun asiakkaalle.

Monissa isoissa firmoissa tuo myyntitykki ei ole ikinä tehnyt päivääkään siivoustyötä. Hän ei edes laske itse tuota tarjousta vaan lähettää asiakkaan speksit laskentaosastolle ja he laativat tarjouksen asiakkaalle.

Kunnon kapitalisti ymmärtää vain rahan puhetta

Kohtasin kerran erään johtajan, joka ilmoitti ettei tiedä lainkaan mitä siivous- sopimus sisältää. Eikä häntä kiinnostanut tuon taivaallista palvelun sisältö. Mikä on sinällään hassua, koska juuri hän solmi sopimukset, mutta ei halunnut tietää mistä he maksavat.

Hän halusi vain tuijottaa hintaa. No, hänelle kävi kuten tuolla tavalla toimiville yleensä käy –  hän ampui itseään jalkaan – noin vertauskuvallisesti ilmaistuna. Heillä toteutui käytännössä huonon palvelun kauhukierre.

”Myydään halvalla, työajat vedetään minimiin, työntekijöitä ei perehdytetä riittävästi. Työn mitoittaminen on pielessä. Silloin mennään mopolla moottoritielle.”

Mopoparkki Roomalaiseen tapaan.

Huonon palvelun kauhukierre

Aika moni yritys hankkii siivouspalvelunsa yritykseltä, jolle tärkeintä ei ole työn lopputulos. Tärkeintä on vain myydä mahdollisimman paljon ja kaikki tulos revitään työntekijöiden selkänahasta. Riistokapitalismia siis parhaimmillaan.

Myydään halvalla, työajat vedetään minimiin, työntekijöitä ei perehdytetä riittävästi. Työn mitoittaminen on pielessä. Silloin mennään mopolla moottoritielle.

Tiukille vedetty työaika näkyy työnjäljessä – ei ole aikaa tehdä työtä hyvin. Tämä on myös asia, joka tekee työstä henkisesti kuormittavan. Meillä ihmisillä kun on yleensä halu tehdä työmme hyvin ja onnistua siinä.

Olen myös kohdannut tilanteita, joissa siivojat laitetaan työskentelemään välineillä, joilla ei saada toivottua tulosta aikaan. Siivoojan terveydelle voi olla hyvin tuhoisaa esimerkiksi huonotehoinen imuri kohteessa, jossa imuroitavaa on satoja neliöitä joka päivä.

Jos säästetään joka käänteessä, hygienian taso laskee. Viimeisin käytännön esimerkki juuri tästä tapahtui  Oulussa. Puuttellisen hygienian takia eräässä ruokakaupassa levisi norovirus.

Miten kauhukierre sitten syntyy

Tämä yhtälö on naurettavan helppo toteuttaa. Ei tarvita minkäänlaista ammattitaitoa tai osaamista. Työtä teetetään huonoilla välineillä. Kohteiden työajat on vedetty aivan liian tiukalle. Työtä ei ehditä tekemään tarpeeksi hyvin. Työntekijöitä jopa ohjeistetaan tekemään van sen mitä ehtivät ja jättää tekemättä työt joita työvuoron aikana ei ehdi tekemään. Palvelua ei ole tarkoitettukaan toimivaksi kokonaisuudeksi.

Leikitelläänpä absurdilla esimerkillä ravintolamaailmasta: Asiakas tulee ravintolaan ja tilaa pihvin. Kokki ilmoittaa ettei ehdi nyt paistamaan pihviä ja asiakas jää ilman ruokaa. Laskun hän kyllä saa. Eikös kuulostakin hieman oudolta yhtälöltä?

Halvalla ja nopeasti – ja sinä maksat viulut

Halvalla ja kiireellä tuotetun palvelun laatu on ala-arvoista. Palvelun sisältö ja toteutus eivät vastaa toisiaan. On myyyty hieno palvelusopimus, josta lipsutaan koska ei voida täyttää asiakkaan toiveita sovitulla hinnalla.

Työ on henkisesti ja fyysisesti erittäin kuormittavaa. Työntekijät väsyvät ja he eivät palaudu raskaasta työstä. Sitten alkaa porukkaa kaatumaan sairasvuoteelle. Sairaslomat nostaa kustannuksia ja kuka maksaa kohonneet kustannukset? Sinä asiakas tietysti!!!

Entten tentten – nyt sä lähdet tästä pelistä pois

Joskus tuntuu ettei joillekin yrityksille henkilöstö merkitse mitään. Se, että työntekijät sairastuu työstä johtuvista syistä ja putoaa pelistä pois, ei näytä olevan heille mikään kovin merkittävä asia.

He perustavat toimintansa siihen, että aina tulee uusia työntekijöitä, joita voidaan kohdella aivan samalla tavalla kuin edellisiäkin. Ja näin käy koska aina löytyy työtä tarvitsevia. Ja koska se siivooja ei edelleenkään myy vaan vain siivoaa. Ja koska siivoojaa ei kuunnella.

Tiedätkö mihin rahanne sijoitat?

Kun valitset siivouspalvelua yrityksellenne perehdytkö palveluun tarkemmmin eli juuri siihen mistä maksat. Vai ostatko sian säkissä?

Nämä asiat saattavat kuulostaa aivan tarpeettomilta asiakkaan näkökulmasta. Kun lähdetään tutkimaan siiivouspalvelun villakoiran ydintä, ovat nämä asiat yhdessä yksi iso tekijä, joka määrittee palvelun hinnan ja jatkuvuuden. Tämä koko hela hoito on juuri se summa, joka teiltä laskutetaan joka kuukausi otsikolla ”Siivouspalvelu”.

Käytetään taas ravintolavertausta: Kiinnostaako sinua tietää mistä lihasta pihvisi on paistettu? Tai mitä raaka-aineita ruokalautasellasi on? Voit puhua laadusta vasta kun tiedät mitä palvelu pitää sisällään.

”Entäpä, jos oma työsi olisi niin raskasta ja esimiehesi niin osaamattomia, että työsi vaarantaisi sinun oman terveyden?”

Onko työntekijän hyvinvoinnilla merkitystä?

Jos sinulla on työntekijöitä, mieti hetki: kantaako yrityksenne vastuuta siitä, että työntekijänne pysyvät terveinä? Onko näillä asioilla lainkaan merkitystä teidän liiketoimintanne kannalta? Ottaako teidän yrityksenne huomioon omassa työssänne ergonomian, työturvallisuuden ja hygienian?

Onko mielestäsi normaalia, että päivittäiset työtehtävät ovat niin raskaita ja kuluttavia, että työntekijä jossain vaiheessa vain yksinkertaisesti joutuu sairauslomalle sen takia, että kroppa ei kestä työn rasitteita? Entäpä, jos oma työsi olisi niin raskasta ja esimiehesi niin osaamattomia, että työsi vaarantaisi sinun oman terveyden?

Muista levätä! Tellu- beagle näyttää esimerkkiä. Kun keho saa riittävästi lepoa ja palautuu päivän rasituksista jaksat paremmin töissä ja myös vapaa-ajan harrastuksissa.

Kurkistus kulissien taakse

Olen ollut töissä siivousliikkeillä joissa mm. työntekijät laitetaan kantamaan yksinään liian painavia siivouskoneita. Yhdessä kohteessa siivousvälineet olivat niin likaiset ettei niihin voinut koskea. Pelkästään niiden haju oli niin kuvottava ettei työn teosta tullut mitään. Piti aloittaa siivoaminen siivouskomerosta.

Yhdessä isossa firmassa ei käytetty suojaimia laisinkaan. Eräs vanhempi työntekijä nauroi minulle, kun käytin suojahanskoja. Viimeksi kun häntä näin, hän käveli rollaattorin kanssa. Lakisääteisiin eläkevuosiin on hänellä vielä pitkälti matkaa. Työperäiset vaivat ottivat voiton ja hän on nyt sairausseläkkeellä.

”Onko mielestäsi normaalia, että päivittäiset työtehtävät ovat niin raskaita ja kuluttavia, että työntekijä jossain vaiheessa vain yksinkertaisesti joutuu sairauslomalle sen takia, että kroppa ei kestä työn rasitteita?”

Apukaija on siivousalan Fair Play- pelaaja

Urheilussa puhutaan Fair Play- filosofiasta. Englanniksi siitä käytettään myös nimitystä Sportsmanship. Suomeksi se tarkoittaa Urheiluhenkeä. Bisneksessä ja urheilussa pärjää oikein hyvin samoilla arvoilla: pelaa aina rehellisesti ja reilusti, ole oikeudenmukainen ja arvosta toisia ihmisiä.

Alusta alkaen, siivousalan yrittäjänä, minulle on ollut muutama asia erittäin tärkeässä roolissa. Meillä Apukaijalla:

  • Työntekijöitä ei kohdella ala-arvosesti
  • Työntekijöiden terveys ja työssä jaksaminen ovat ensisijaisen tärkeitä
  • Työtehtävät tulee aina suunnitella siten, että työ on turvallista ja tuottavaa
  • Huolehdimme hyvästä hygieniasta työn kaikissa vaiheissa

Nämä asiat vaativat meiltä muita yrityksiä enemmän taustatyötä ja esivalmisteluja, mutta se on sen arvoista. Tuloksena on tyytyväiset työntekijät ja tyytyväiset asiakkaat sekä palvelulla hyvä jatkuvuus.

Meillä myyntityön tekee allekirjoittanut. Teen itse myös siivoustyötä joka päivä. Hoidan markkinoinnin, sometuksen sekä näiden nettisivujen ”rakentamisen”. Pidän siitä, että minulla on tarkka näppituntuma siitä missä meillä mennään ja haluan tietää mitä meidän asiakkaillemme kuuluu. Ja asiakkaiden asiakkaille. Te olette tärkeitä. Siksi me teemme tätä työtä.

Aurinkoista kevättä!

– Kaija Alioglu

 

Jaa tämä:
Kirjoitettu

Sairauspäivät syövät tulosta

apukaija.fi-revenue

Yritysten taloudessa on kolme perustekijää:

  1. Kannattavuus
  2. Maksuvalmius
  3. Vakavaraisuus

Nämä perustekijät ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Kannattava yritys tuottaa voittoa, mikä parantaa edelleen yrityksen vakavaraisuutta. Kannattavan ja vakavaraisen yrityksen voitot kertyvät yleensä kassaan, joten ne vaikuttavat yhdessä yrityksen maksukykyyn.

Kun tarkastellaan tilinpäätöstä voidaan lukea tarkasti paljonko on tehty liikevaihtoa ja minne kassaan tullut raha on mennyt. Tiedetään sentilleen paljonko rahaa on kulunut vaikkapa ostoihin, vuokriin ja palkkoihin. Aiempien vuosien tunnusluvut auttavat tulevien vuosien budjetoinnissa ja suunnittelussa.

Pidä yrityksen moottori kunnossa

Yritystoiminta ei kuitenkaan koostu pelkästään numeroista. Yrityksien tärkein “omaisuus” on työntekijät. Henkilöstökulut nappaavat – varsinkin palvelualoilla – leijonan osan liikevaihdosta. Liikevaihtoa ja tulosta ei synny, jos ei ole työntekijöitä tekemässä sitä. Työntekijät ovat yrityksen moottori. Jos moottoriin tulee vika, ei tulosta tahkoava koneisto toimi enää kunnolla.

Työntekijöistä tulee pitää hyvää huolta. Yksi menestyvän yrityksen tunnusmerkki on se, että johtajat ja päälliköt tietävät miten henkilöstön hyvinvointi ja terveys vaikuttavat suoraan yrityksen tulokseen. Raaka taloudellinen fakta on se, että terve työntekijä tuottaa tulosta töissä. Sairasvuoteella makaava syö sitä.

”Työntekijät ovat yrityksen moottori. Jos moottoriin tulee vika, ei tulosta tahkoava koneisto toimi enää kunnolla.”

Siivous tuloksen teon apuvälineenä

”Miten ihmeessä siivooja voisi auttaa yritystä tekemään tulosta? Siivoushan on kuluerä!” Näin minulle on sanottu useasti. Totta on, että sairastumisia ei aina voi välttää, mutta niitä voidaan ehkäistä. Ammattitaitoisen siivouspalvelun yksi tärkeä tehtävä on ennaltaehkäistä taudinaiheuttajien leviäminen.

Kosketuspinnat

Ylläpitosiivouksessa kiinnittämme erityishuomiota kosketuspintoihin. Kosketus-pintoja ovat kaikki ne pinnat joita kosketetaan käsillä. Näitä ovat mm. ovien kahvat, pesualtaiden hanat, ovien pielet, wc-istuimen huuhtelunuppi ja pöytien pinnat.

Katse näppäimistöön

Siivoja pitää huolta yleisistä pinnoista. Jos käytät työssäsi tietokonetta kannattaa näppäimistöä aina aika ajoin puhdistaa.  Yle kirjoitti aiheesta vuonna 2010 kertoen, että tietokoneen näppäimistöllä voi olla enemmän bakteereja kuin wc-istuimella.

Kohteen taajuudesta riippuen puhdistamme wc-istuimet parhaimmillaan viikon jokaisena päivänä. Tietokoneen näppäimistölle riittää hieman löysempi siivoustahti. Pari kertaa vuodessa se on hyvä puhdistaa paineilmalla ja vaikkapa kertakäyttöisillä puhdistusliinoilla.

Vinkki: Yksi helppo tapa suojata omaa terveyttään on suosia paljon matkustelevien vinkkiä: pese kätesi aina kun voit. Saippua ja vesi ovat yksi helpoin tapa ehkäistä bakteerien leviämistä.

apukaija.fi-water-soap

Positiivisuuden kierre

Osaava siivous on enemmän kuin bakteerien eliminoimista työpöydältä. Tässäkin tapauksessa positiivisuuden kierre tuo lisää tulosta. Kun työpaikallanne on puhdasta ja siistiä – lisää se työviihtyisyyttä. Viihtyisät ja siistit tilat nostavat työskentely-motivaatiota.

Asiakkaanne huomaavat herkästi työntekijöiden fiilikset ja yleisen ilmapiirin. Kun työntekijät ovat hyvällä fiiliksellä töissä, ostavat asiakkaanne enemmän. Tyytyväiset asiakkaat ostavat enemmän. Hyvä fiilis tarttuu ja luo lisää hyvää fiilistä.

Teetkö budjettivarauksen sairauslomista?

Jokainen yrittäjä ja päällikkö tuntee oman talonsa budjetit hyvinkin tarkkaan. Tiedetään paljonko myytiin viime vuonna tähän samaan aikaan. Osataan arvioida ja huomioida eri tekijöiden (esim. vuosilomat, sääolosuhteet ja kausivaihtelut sesonkipaikoissa jne.) vaikutukset kannattavuuteen.

”Yksi päivä maksaa 415 €. Tuolla päivähinnalla voisi tarjota koko työporukalle mukavan lounaan pullakahvien kera.”

Kun suunnitellaan tulevia mainoskampanjoita niille laaditaan bujetti ja tietysti kovat tavoitteet kuinka paljon lisämyyntiä ne tuovat. Mutta tiedätkö kuinka paljon juuri teidän työpaikallanne maksaa yksi sairauslomapäivä?

Otetaan esimerkki: Yrityksellä on 20 työntekijää. Suomalaisten yritysten keskimääräinen sairauspoissaoloprosentti on 4%. Näillä luvuilla saadaan tulokseksi 176 päivää/ vuosi. Kustannukset sairauslomapäivistä ovat näin ollen 73 040 €/ vuosi. Yksi päivä maksaa 415 €. Tuolla päivähinnalla voisi tarjota koko työporukalle mukavan lounaan pullakahvien kera.

Löydät sairauspoissolo- laskurin Ilmarisen sivuilta.

Jos yritys pystyy säästämään vaikkapa yhden prosentin sairauslomakuluissa niin tuolla rahalla voisi tehdä monelaista mukavaa. 1 % säästö tässä tapauksessa olisi 14 300 €/ vuosi. Aika mukava summa, eikö? Tuolla summalla voisi hankkia vaikkapa asiantuntevan siivouspalvelun pitämään huolta työpaikan hygienista. Ja vielä jäisi rahaa niihin pullakahveihinkin.

apukaija.fi-man-eating-doughnut

Viisi vinkkiä miten pysyt terveempänä töissä:

  • Pese kätesi usein ja käytä tarvittaessa käsidesiä.
  • Jos teet istumatyötä, jaloittele aina välillä. Voit vaikka venytellä tai jumpata kahvitauolla. Ja päinvastoin, jos työsi on jatkuvaa jaloilla olemista muista istahtaa aina kun voit.
  • Käytä työtehtäviesi mukaisia suojaimia (suojakäsineet, hengityssuojaimet, kuulosuojaimet, suojalasit jne).
  • Vapaa-ajalla venyttele, jumppaa, liiku ja lepää.
  • Syö terveellisesti ja monipuolisesti.
Jaa tämä:
Kirjoitettu

Myynnin anatomiaa

Työskentelin aikoinani kodinkonekaupassa ja möin mm. taulutelevisioita. Meille opetettiin yksi tärkeä asia myymisestä. Kun asiakas tuli ostamaan uutta televisioita, veimme asiakkaan aina myös katsomaan myymälän komeinta ja kalleinta uutuuslaitetta.

Harva asiakas tuli ostamaan sitä kalleinta uutuutta, mutta jokainen sai mahdollisuuden tutustua siihen. Suurin osa asiakkaista osti aina jonkin edulllisemman vaihtoehdon. Mutta se, että esittelimme asiakkaille myös aina sen parhaimman vaihtoehdon loi kuvaa palvelumme ja tuotteiden laadusta.

Tarjoa asiakkaallesi aina parasta. Möit sitten televisioita tai kaivinkonepalveluita. Palveluiden ja tuotteiden myyminen on paljon enemmän kuin pelkkää konkreettista tuotteen myyntiä. Se on myös kuuntelemista, kohtaamista ja luottamuksen rakentamista.

apukaija.fi-myynti

Asiakassuhteen rakentaminen

Palveluiden ostaminen voi asiakkaasta tuntua joskus hieman oudolta ja jopa pelottavalta. Asiakas saattaa miettiä, että ostaako sian säkissä? Saanko rahoillemme vastinetta? Miten toimin, jos asiat ei toimi?

Me Apukajalla ymmärrämme asiakkaan tilanteen. Siivousalalla on paljon ns. villejä toimijoita ja monesti olen nähnyt tilanteen, että asiakkaille on luvattu yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, ja lupaukset eivät sitten ole toteutuneetkaan. Me Apukaijalla pidämme kiinni aina sovitusta. Ja sovituista asioista laaditaan aina kirjallinen palvelunkuvaus.

Aina ei mene niinkuin Strömsössä

Palvelunkuvaus on meidän alallamme palvelun peruskivi. Se on tärkein osa kirjallista sopimusta asiakkaan ja meidän välillä. Sopimusta, johon molemmat osapuolet ovat sitoutuneet allekirjoittamalla sen.

Vaikka laadimme aina palvelunsisällön kirjallisesti, ei se takaa, että asiat sujuisivat ongelmitta. Sattuipa kerrankin asiakas, joka ei piitannut palvelunkuvauksesta lainkaan. Kun kävi ilmi, että asiakkaan toiveet ja sovitut asiat eivät kohdanneetkaan ja jouduimme tuossa tilanteessa puntaroimaan tarkasti asiakassuhteen laatua ja jatkuvuutta.

 

”Mieleeni ei edes tullut kysyä lattian pesun taajuudesta koska ruokaravintolan keittiön lattia tulee pestä joka päivä. Kauhullani ei ollut rajaa, kun minulle selvisi etteivät he pese sitä ollenkaan.”

 

Tämä asiakas tahtoi, että olisimme tehneet vaarallisia ilmastointihormien puhdistuksia heidän ravintolansa keittiössä. Tehtävänä oli kiivetä hellan päälle seisomaan. Nousuapuna oli rasvaisella lattialla liukuvat kevytrakenteiset ja rasvaiset A- tikkaat. Hellojen päällä seisten – rasvakeittimet jalkaterien välissä – piti kurkotella isoja ilmastointihormin osia katosta alas. Tuo asiakas ei valitettavasti tiennyt missä meni siivouspalvelun ja kiinteistöhuollon raja.

Keittiön lattia oli vaarallisen liukas. Meiltä tilattiin lattian pesu kerran viikossa. Entisenä ravintola-alan ammattilaisena oletin tietysti, että kokit pesevät lattian viikon muina päivinä. Mieleeni ei edes tullut kysyä lattian pesun taajuudesta koska ruokaravintolan keittiön lattia tulee pestä joka päivä. Kauhullani ei ollut rajaa, kun minulle selvisi etteivät he pese sitä ollenkaan.

Eräs toinenkin vaarallinen asia oli tuossa keittiössä. Keittiön lattiaa vasten lojui vetolaatikostojen virtajohtoja, joiden suojamuovit olivat murtuneita. Sanomattakin selvää oli ettei yhteistyöllämme ollut jatkuvuutta.

Knoppitietoa ravintolan keittiöiden siivouksesta: Ruoanvalmistustilojen lattiat tulee pestä joka päivä reilun veden, pesuaineen ja mekaanisen harjauksen avulla.

apukaija.fi-siivouspalaveri

Miten palvelua mitataan

Palveluiden myyminen ja niiden määritteleminen voi joskus tuntua haastavalta. Monesti neuvottelupöydän toisella puolen on yritysjohtaja, jolla on kova ja pitkä kokemus oman alansa töistä, mutta ei välttämättä siivousalasta. Eikä tarvitsekaan olla. Siksi me olemme olemassa.

Meidän tehtävämme on auttaa asiakkaitamme. Me annamme tietotaitomme asiakkaittemme käyttöön, että he voivat tehdä päätöksensä rauhallisin mielin ja luottaen palveluntarjoajaan.

”Olemme Luotettava kumppani. Meillä on työturvallisuus- ja vakuutusasiat kunnossa sekä hoidamme yrityksen verovelvollisuudet asianmukaisesti.”

Ostajan muistilista

Miksi kannattaa valita sellainen siivouspalveluntuottaja, joka pitää kiinni sovitusta asioista? Vaikkapa seuraavista syistä:

  • Palvelu toteuteaan aina sovitun palvelunkuvauksen mukaisesti.
  • Työt tehdään aina sovitussa aikataulussa.
  • Asiakkaamme tietävät kuka heidän tilojaan siivoaa.
  • Olemme Luotettava kumppani. Meillä on työturvallisuus- ja vakuutusasiat kunnossa sekä hoidamme yrityksen verovelvollisuudet asianmukaisesti.
  • Meillä on viimeisin tietotaito ergonomiasta ja siivouksen hygieniasta.
  • Tunnemme riskit ja emme ota turhia ja vaarallisia riskejä työssämme. Turhat riskit ovat mm. työt, joissa työntekijä joutuu vaaralle alttiiksi.
  • Käytämme tarvittaessa asianmukaisia suojaimia (mm. hengitys-ja kuulosuojaimet, suojalasit sekä turvakengät).
  • Käytämme työskennellessä aina suojakäsineitä. (Vähentää huomattavasti flunssa yms. pieniä sairauslomia.)
  • Tarjoamme kattavat palvelut ylläpitosiivouksesta monipuolisiin lisätöihin. Lisäpalveluita ovat esim. siivoustyöt henkilönostimella ja tarviketoimitukset sekä tarvikevaraston maksuton seuranta.
Jaa tämä:
Kirjoitettu

Palvelua polkuhinnoin

Villin Lännen päiväpalkka

Kuulin tänään erään irakilaisen miehen tarinan. Tämä kaveri oli tullut Suomeen vuonna 2015 turvapaikanhakijana. Hän kertoi työskentelevänsä ravintolassa. Palkkaa hän saa 10- 12 tunnin työpäivistä 20 €/ päivä. Luit oikein. €/ päivä. Ei tunti.

Entisenä ravintola-alan raskaan sarjan ammattilaisena minua kauhistuttaa tuollainen Villin Lännen- meininki. Hän kertoi, että tällaista toimintaa tapahtuu yleisesti koko Suomessa ravintola- alalla. Kielitaidottomia maahanmuuttajia käytetään häikäilemättä hyväksi koska heillä ei ole kielitaitoa eikä tietoa oikeuksistaan.

Meille on tullut työpaikkahaastatteluun työnhakijoita, jotka ovat sanoneet olevansa valmiita tekemäään töitä alle Työehtosopimuksen (TES) määrittelemän palkan. He ovat olleet iloisesti hämmästyneitä, kun olen kertonut, että Suomessa meillä TES määrittelee minimipalkat siivousalalla. Hyvä työvoima ei ole halpaa. Eikä sen tarvitsekaan olla. Tehdystä työstä tulee saada työn mukainen palkka.

Hinnat ja kilpailutus

Yleinen olettamus siivousalasta on se, että meillä on koko ajan käynnissä raaka hintakilpailu, ja nyrkein ja astaloin painimme hintasodan melskeessä. Siivouspalveluita kyllä kilpailutetaan, mutta jatkuva kilpailutus ei rakenna millekään palvelulle kestävää pohjaa.

Jatkuva kilpailuttaminen ja palveluntuottajien vaihtuvuus kertovat yrityksissä valitettavan usein vain siitä ettei yhteistyötä kehitetä eikä sitä koeta arvokkaana. Näissä tilanteissa voi olla useita ratkaisemattomia ongelmia. Yleisin on kommunikaation puute. Vaikenemisen kulttuuri ei edesauta palvelun kehittämistä.

Me toimimme niin, että meidän asiakkaillamme on mahdollisuus saada parasta palvelua oman liiketoimintansa tueksi. Laadukas ja asiantunteva siivouspalvelu voi olla jopa edullisempi kuin se mistä te nyt maksatte. Ota yhteyttä ja laitetaan teidänkin siivousasiat kuntoon!

Pisarat

Yrittäjä ilman toimeentuloa

Täydellinen kouluesimerkki halvalla myymisestä ja ostamisesta käveli vastaani eräs ilta, kun olin siivoamassa asiakaskohteemme rapputiloja. Samassa talossa meillä oli ollut toinenkin kohde, jonka sopimus oli juuri loppunut. Asiakas oli löytänyt huippuhalvan siivouspalvelun.

Tämä uusi siivooja- yrittäjä sattui samaan aikaan rappukäytävään ja kysyi heti minulta kuka olen ja mistä firmasta. Kerroin olevani yrittäjä ja että tuo kohde, jota hän siivosi, oli ennen meidän asiakkaamme. Miltei samaan hengenvetoon tuo kollega- yrittäjä aloitti itkunsekaisen avautumisen. Hän aneli minulta töitä. Hän sanoi ettei rahat riitä elämiseen.

Hän oli ulkomaalaistaustainen yrittäjä ja varmasti ahkera tekemään töitä. Ongelma tässä ei ole ahkeruus eikä yrittäjyys. Ongelma on se, etteivät monet yrittäjät tiedä miten hinnoitella oma palvelunsa, niin että heille jäisi käteen edes siivojan TESin taulukkopalkan verran. Laskin, että tälle yrittäjälle jää hänen tuntihinnallaan käteen n. 4 €/ tunti. Ja asiakkaat ostavat innoissaan palvelun, kun sen saavat niin halvalla.

Hyvä ja halpa

Jos sinulle tarjotaan aivan uskomattoman halpaa siivouspalvelua mieti kaksi kertaa. Siivouspalvelua voisi verrata autoihin. Laitetaan vierekkäin jo elämää nähnyt pikku- Fiat  ja uudenkarhea BMW X5.

Valkoinen Fiat Roomassa
Tämän pikku- Fiatin bongasin Roomassa.

Molemmista löytyy samoja ominaisuuksia. Tilaa useammalle matkustajalle. On ratti ja töötti. Kääntyvät eturenkaat. Jonkilainen penkinlämmitin ehkäpä molemmista löytyy. Ikkunat aukeavat kesätuulen heilutella hiuksia.

Entäpä ne erot sitten? Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen vaikkapa moottori ja sen tehot – ja ylipäätänsä ihan kaikki tekniikka. Ero näkyy myös hinnassa. Tiesitkö, että BMW X5:n ovet saa auki lähettämällä autolle tekstiviestin? Ei onnistu Fiatissa moinen temppu. Samanlaisia, mutta totaalisen erilaisia. Niinpä niin – hyvä ja halpa – ne ovat kaksi eri asiaa.

Jaa tämä: